§

Toimeentulosta

Suomi on ollut rikkaiden teollisuusmaiden nopein nousija tuloeroissa. Kehitys on ollut huolestuttavaa etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla. Alimpia sosiaalietuuksia ei olla voitu korottaa pitkiin aikoihin vastaamaan muutoksia elinkustannuksissa. Alimpien sosiaalietuuksien sitominen elinkustannusindeksiin auttoi hieman, mutta samalla tukimuotoihin ei tehty lainkaan tasonkorotusta. Lisäksi elinkustannusindeksin mukaiset korotukset jäävät yhä kauemmaksi palkkojen kehityksestä. Opintotuki matalimpana sosiaalietuutena jätettiin kokonaan sitomatta elinkustannuksiin.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on kehittynyt erittäin pirstaleiseksi tuottaen lukuisia väliinputoajia vailla oikeutta mihinkään taloudelliseen tukeen. Useissa tukimuodoissa syntyvä kannustinloukku estää tuensaajaa ottamasta vastaan lyhyitäkään keikkatöitä tai osa-aikaisuuksia vaikka näin haluaisikin tehdä. Samaan aikaan opiskelijoita käsketään valmistumaan yhä nopeammin vaikka toimeentulon eteen tulee istua päivät kaupan kassalla. Kukaan ei enää kehtaa edes väittää, että nykyisen suuruisella opintotuella voisi tulla toimeen vaikka jotkut näin onnistuvat tekemäänkin.

Erityisen unohdettuun asemaan ovat jääneet yksin asuvat ja yksinhuoltajat. Yhden hengen talouksia on Suomessa jo yli miljoona. Tämä on noin puolet enemmän kuin kahden hengen talouksia ja yli kaksinkertainen määrä kolmen hengen talouksiin nähden. Sosiaali- ja veropolitiikka on pitkään suosinut perheitä, mutta jättäneet yksinasuvat vaille vastaavia etuuksia. Yksin elävät ovat suurin ryhmä köyhistä, työttömistä, pienituloisista, sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaista. Silti sosiaalityön koulutus ja tutkimus lähtevät perheistä sivuuttaen järjestelmällisesti yhden hengen talouksien ryhmän. Kun tähän yhtälöön lisätään kaksinasuvaa korkeammat vuokrakustannukset, kodinkoneiden ja huonekalujen maksaminen yksin, työasuntovähennyksen kohdistuminen ainoastaan perheellisille tai vaikkapa kotivakuutuksen määräytyminen pinta-alan ja irtaimiston mukaan, huomaamme erittäin merkittävän sosiaalipalvelujen tarvitsijaryhmän jääneen lähes kokonaan huomiotta.

Saman aikaisesti kun yksiasuvilla menee huonosti, lapsiperheiden köyhyys on kolminkertaistunut vuodesta 1990. Lapsiköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä ja alle kolmivuotiaiden lasten perheissä. Osaltaan ongelma johtuu työmarkkinatuen jälkeenjääneisyydestä, mutta hurjinta on, että tulotasosta riippumaton lapsilsä vähentää vanhemmalle myönnettävän toimeentulotuen määrää.

Julkisten palveluiden heikentäminen, mielenterveysongelmien lisääntyminen ja köyhyyteen liittyvä syrjäytyminen luovat tulevaisuudessa ongelmia, joiden korjaaminen jälkikäteen tulee huomattavasti kalliimmaksi. Sosiaalietuuksien tasoon on tehtävä riittävä korotus, yhdenmukaistettava etuuksia kohti perustuloa, turvattava riittävä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus kaikille, sekä pysäytettävä nykyinen syrjäytymis- ja luokkayhteiskuntakehitys.

Tietoyhteiskunnasta

Tietoyhteiskunnan perustana on avoin ja helposti saatavilla oleva tieto. Tekijänoikeuksilta vapaa tai avoimen lisenssin alla oleva tieto muodostaa tietoyhteiskunnan perusrakenteet oli kyse kulttuurista, tieteestä tai vaikka ohjelmistoista.

Kehittyvä tietotekniikka muodostaa huikeita mahdollisuuksia kansalaisten osallistamisessa päätöksentekoon ja palveluiden jouhevoittamisessa. Kehityksellä on myös varjopuolensa: yksityisyydensuojan suojeleminen tekee teknologialainsäädännön entistä hankalammaksi. Lainsäädännön tulee turvata ihmisten yksityisyys sähköisessä maailmassa aivan kuten ihmisten oikeus kotirauhaankin turvataan. Identiteettivarkaus on säädettävä rangaistavaksi. Sananvapautta tulee kunnioittaa, mutta myös rajoittaa välttämättömiltä osin samoin perustein kuin ei-sähköisessäkin maailmassa. Internet on rinnastettavissa toriin jossa jokainen voi esittää mielipiteensä - päätoimittajavastuun ulottaminen keskustelupalstoille ei olisi tarkoituksenmukaista.

Sähköistä asiointia on parannettava saatavuudeltaan ja käytettävyydeltään kaikilla hallinnon aloilla KELA:n palveluista lainvalmisteluaineistoon ja sosiaali- ja terveyspalveluista kiinteistötietojärjestelmään. Julkisen sektorin tietojärjestelmissä ja palveluissa tulee siirtyä avoimen lähdekoodin järjestelmiin ja avoimiin rajapintoihin. Yksittäistä kansalaista ei voida vaatia hankkimaan tietyn valmistajan ohjelmistoja käyttääkseen julkisia palveluita. Avoimen lähdekoodin järjestelmät säästävät julkisen sektorin kustannuksia lisenssimaksuissa ja olisivat muokattavia tarpeen vaatiessa kulloisiakin tarpeita vastaaviksi. Suljettujen järjestelmien hankkiminen johtaa helposti siihen, että uusia järjestelmiä hankittaessa ollaankin sidottu vain yhteen valmistajaan. Oikeusministeriön esimerki siirtyä Open-Officeen on antanut lupaavia tuloksia.

Piratismin vastainen taistelu ei saa johtaa kohtuuttomiin ylilyönteihin. Verkkoyhteydet ovat nykyään lähes yhtä tärkeä työkalu ja edellytys yhteiskunnassa toimimiselle kuin sähkö tai juokseva vesi, eikä verkkoyhteyksiä tule voida katkaista rangaistuksena laittomasta lataamisesta. Laittomasta lataamisesta yksityishenkilöille määrätyt vahingonkorvaukset ovat nykyisellään täysin kohtuuttomia. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena ei voida pitää kenenkään saattamista elinikäiseen velkakierteeseen rikoksesta johon syyllistyy suurin osa nuorista. Vertaisverkkojakamisen haitallisuudesta ei ole selvää näyttöä, mutta varmaa on, ettei lataamiseen puuttumiseen ole keksitty riittävän tehokasta keinoa joka samalla suojelisi ihmisten oikeusturvaa ja yksityisyydensuojaa. Yksityisen vertaisverkkojakamisen laillistaminen onkin ainoa realistinen tapa toimia tulevaisuudessa.

Suomen kilpailukyky tulee jatkossakin liittymään informaatiovaltaisiin aloihin. Yliopistojen riittävä perusrahoitus on turvattava - myös maakunnallisissa yliopistoissa. Perustutkimusta ei tule laiminlyödä soveltavan tutkimuksen varjolla. Innovaatiot eivät synny ylhäältä alaspäin sanelemalla, vaan löyhempien hierarkioiden verkostomaisena yhteistyönä. Parhaillaan suomalainen tiedepolitiikka muistuttaa pikemminkin yliopistojen järjestämistä tietotehtaaksi aivan kuten 1900-luvun puolivälissä järjestettiin liukuhihnat.

Tekijänoikeuksien kestoa on lyhennettävä ja tekijänoikeuksien alkaminen on sidottava tekijän kuoleman sijasta teoksen julkaisuhetkeen. Koska tekijänoikeuksien kestoa säädellään lukuisin kansainvälisin sopimuksin, ensiaskeleina täytyy laajentaa ja selventää sitaattioikeuden käyttöä kaikissa teoslajeissa ja "fair use" periaatetta. Luonnollisin suunnannäyttäjä tiedon vapauttamisessa tulee olla julkisen sektorin tilastokeskuksesta yleisradioon ja yliopistoihin. Uusi kulttuuri syntyy aina vanhan pohjalle, jolloin tiedon avoimuus turvaa myös luovan työn edellytyksiä. Patenttien myöntämiskynnystä on tiukennettava. Nykyisellään patentteja ei käytetä enää suojamaan omaa keksintöä kilpailijoilta, vaan ylikansalliset toimijat pyrkivät lähinnä haittaamaan toistensa toimintaa patenttisodilla. Tämä ei ole kuluttajan etu.

Ilmastosta

Suomen tulee ryhtyä ilmastopolitiikan edelläkävijämaaksi. Tavoitteena tulee olla hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2050 mennessä. Välietappina Suomen on stiouduttava muiden EU-maiden rinnalla vähentämään kasvihuonepäästöjään -30% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020.

Verotuksen painopistettä tulee siirtää työnteosta ympäristölle haitalliseen kulutukseen. Mitä haitallisempi tuote on, sitä enemmän sen tulee kuluttajalle maksaa. Uudistusten ei tarvitse olla negatiivinen asia. Ympäristöteknologialla voidaan synnyttää merkittävästi uusia työpaikkoja ja luoda kokonaan uusia vientisektoreita. Suomella on jo nyt merkittävää osaamista ympäristöalalla. Ei anneta sen valua muualle pitämällä jääräpäisesti kotimarkkinat kiinni kehitykseltä.