§

Veteraanijärjestöillä on huomattavia osaamis- ja varallisuusresursseja, mistä useat järjestöt voivat vain uneksia. Harvemmalla yhdistyksellä on varaa tuottaa sosiaali-ja terveyspalveluja ilman, että julkinen valta ostaa niitä. Olen ilolla huomannut, että Sotainvalidien veljesliitto on voinut työllistää Joensuussa pitkäaikaistyöttömiä järjestöjen palkkausavustusta pidemmälle vaikka kaupungin palkkausavustus myönnetään vain työssäoloehdon täyttämisen ajaksi. Tämä on kaupungille kätevä tapa säästää KELA-laskussa.

Toisaalta myös veteraanijärjestöjen keskinäinen eriarvoisuus on suurta. Sotiemme veteraanit -keräyksen takana on viisi valtakunnallista liittoa.    Sotainvalidien veljesliitto on ehtinyt kartuttamaan muita yhdistyksiä merkittävästi suuremman omaisuuden rauhanehdoista saamansa etumatkan vuoksi. Muiden veteraaniyhdistysten varallisuus on huomattavasti pienempää, mutta kansalaisjärjestökentässä kokoanisuudessaan ihan huomattavaa. Myös yhdistysten toiminnassa on eroja. Veteraanikeräyksen tuottoja jakaa myös rintamanaisten liitto, jonka jäsenet olivat lottia, sairaanhoitajia, jne. sekä Kaatuneiden omaisten liitto. Kaatuneiden omaisten liiton toiminta on jäsenlehden julkaisua, hengellisten- ja kultturipäivien järjesteämistä, seppeleenlaskutilaisuuksia, jne. Siis perin kauas mennään kotiavun järjestämisestä ja kuntoutuksesta. Sivumennen sanoen, pidän näiden palveluiden tarjoamista vanhuksille yhtä tärkeänä riippumatta siitä, onko ollut rintamalla vai ei.

Esitän analogian yritysmaailmasta. Tietyt yritykset ovat jatkuvasti epäilyksen kohteina vaikka niiden toiminta voisi omassa ympäristössä olla kilpailijoitaan puhtoisempaa. H&M on ties minkä aktivistien kohteena viikoittain vaikka eräiden arvioiden mukaan hoitavat asiansa merkittävästi monia kotimaiseksi ja perinteiseksi miellettyjä kilpailjoitaan paremmin. Kun suurempaa on helpompi moittia, tämä on varmasti vaikuttanut H&M:n julkisuuskuvaan. Toisaalta taas meillä on metsäteollisuus, jonka toimet ovat olleet välillä hyvinkin kyseenalaisia. Puolikkaankin kriittisen sanan mainitseminen metsäteollisuudesta johtaa välittömään kansalaisreaktiona siilipuolustukseen. Onhan kyseessä kansantalouden selkäranka vaikka tiedämme, ettei laajamittaista paperiteollisuuden alasajoa Suomessa voida välttää vaikka kuinka haluaisimme.

Greenpeace on kansalaisjärjestöjen H&M; eräät tuntuvat päivätyönään etsivän vikaa Greenpeacen toiminnasta. Tämä myös pakottaa Greenpeacen pitämään huolta toimintansa moitteettomuudesta. Veteraanijärjestöt ovat puolestaan kansalaisjärjestöjen metsäteollisuus: kukaan ei halua luovuttaa markkinaosuuttaan Suomesta, mutta yhtä varmasti kuin paperimarkkinat karkaavat Euroopasta, veteraaneja kuolee vuosittain. Kansalaisten luottamus veteraanijärjestöjä kohtaan on valtava, mikä näkyy keräysten tuotossa - rahoitettiinpa niillä vanhusten kotiapua tai seppeleenlaskutilaisuuksia. En missään nimessä väitä, että veteraanijärjestöjen toiminnassa muhisi mitään väärinkäytöksiä tai skandaaleja. Vanhemman ikäpolven järjestöperinne ja julkiset rahoitusosuudet pitävät tästä huolen. Pidän kuitenkin mahdollisena, että kuluttajien (=lahjoittajien) mielikuvat eivät kohtaa kaikkien järjestöjen toimintaa.

Tänään uutisoitiin taas Kaatuneiden omaisten liiton sotaorpojen rekisteröitymishankkeesta (Karjalainen 3.10). Etenkin tutkimustyötä tämän uskoisin palvelevan hyvin.

Hankkeen voi toistaalta nähdä jo huomattavana hätähuutona siitä, että järjestöjen toiminnalle halutaan luoda vakaa ympäristö senkin jälkeen kun avustettavat ovat loppuneet. Hankkeen julkilausuttu tarkoitus kun on saada valtio tunnustamaan sotaorvon status virallisesti -mikä on mielestäni varsin kohtuullinen tavoite-, mutta myös tarjoamaan sotaorvoille vastaavia yhteiskunnallisia palveluita kuin veteraaneille. Siis kyseessä on 68-90 vuotiaita, jotka eivät ole sodassa vammatuneita, vaan kärsivät samoista vanhuuden vaivoista kuin muutkin vastaavan ikäiset. Minun on hyvin vaikea keksiä mitä muihin vanhuksiin verrattuna erityisiä vaatimuksia tukitarpeille syntyy siitä, että henkilöiden vanhemmat on kuollut sodassa 70 vuotta sitten. Psykososiaalisten palveluiden tarve oli varmasti suuri, mutta tämän aika meni jo 40-luvun lopussa.

Sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä arvokas vanhuus kuuluvat ihan jokaiselle. Riippumatta siitä, ovatko vanhemmat menehtyneet rintamalla vai jossain muualla.