§

Helsingin sanomat uutisoi, että perheväkivallan sovittelun rajoittaminen kerää kannatusta eduskunnassa. Ajatus on eräiden naisjärjestöjen voimakkaasti esille tuoma. On lukuisia oikeuspoliittisia syitä sille, miksi kantaa asiaan kannattaa harkita uudelleen, mutta tuon lopuksi myös yhden ihmisarvoargumentin mukaan.

Ensinnäkään rangaistusten koventamisen ei odoteta vähentävän väkivaltaa laisinkaan. Jotkut kriminologit ovat esittäneet tällaisissa tapauksissa rangaistuksien jopa voivan lisätä väkivaltaa. Ei ole myöskään mitään näyttöä siitä, että rangaistusten koventaminen vähentäisi rikosten uusimista.

Usein vedotaan rikoksen uhrin oikeuksiin. Rehellisyyden nimissä, kun mahdollisuutta sovitteluun rajoitetaan, tämä on rajoitus rikoksen uhrin oikeuksiin. Kaikki rikosten uhrit eivät näe pelkkää tekijän rankaisemista tehokkaimpana tapana parantaa omaa asemaansa. Monelle uhrille on tärkeämpää henkinen ja moraalinen tuki, sekä tieto väkivallan loppumisesta. Jos uhrin itsemääräämisoikeutta menettelyssä rajoitetaan, tämä voi estää lähisuhdeväkivaltatapausten ilmitulemisen. Ankarampaa rankaisemista tärkeämpänä näen, että lähisuhdeväkivaltatapaukset eivät jää ainoastaan kodin sisälle, vaan uhrilla on mahdollisuus saada apua.

Sovittelijat ovat ammattikunta, joka suhtautuu vakavasti ammattiinsa. Ollanhan näissä tapauksissa perimmäisten ihmisoikeuksien äärellä. Eräissä tapauksissa laadukas sovittelu ehkäiseen rikoksen uusiutumista tehokkaammin kuin pelkkä passiivisen tekijän rankaiseminen, mutta auttaa samalla uhria. Ja sovittelu ei koskaan sulje pois itse oikeusprosessia. On sellaisiakin tapauksia, joissa uhri ei halua lopettaa parisuhdetta ja sakkoraha on pois perheen yhteisestä taloudesta.

Viime hallituskaudella laajennettiin lähisuhdelväkivallalle yleinen syyteoikeus. Mielestäni tämä oli virhe. Jos nyt joutuisin pahoinpitelyn uhriksi, ensiksi minun tulisi pyrkiä piilottelemaan asiaa. Jos tapaus päätyisi syyttäjän tietoon, edessä olisi oikeusprosessi. Halutessani välttää oikeuskäsittelyn, minun tulisi mahdollisimman vakuuttavasti todistella, etten ole läheisessä suhteessa tekijän kanssa. Syyttäjän virkavelvollisuus olisi puolestaan todistella, että minulla on suhde tekijän kanssa. Tällöin oikeuden velvollisuudeksi tulee päättää, kenen kanssa seurustelen tai olen muuten vain läheinen.

Oikeusjärjestyksemme yhdenmukaisuuden ja uhrien tasavertaisuuden nimissä väkivaltaa on joko voitava sovitella tai sitten ei, mutta erottelua ei tule tehdä vaikeasti toteennäytettävien ja nykyään hyvin monimuotoisten ihmissuhteiden perusteella. Itse suosittelen, että on uhrin kannalta edullisempaa antaa tälle päätäntävaltaa prosessissa.