Olen saanut kuntalaisilta yhteydenottoja Karsikon kirjaston lakkautuspäätökseen liittyen, joten lienee ihan hyvä kertoa täälläkin, mitä kysymyksestä ajattelen.
Tulen äänestämään kaupunginhallituksessa kirjaston säilyttämisen puolesta, mutta en tee sitä kevyin mielin.
Kaupungin taloudelliset näkymät ovat erittäin heikot. Vaikka kirjastotoimen osuus kaupungin taloudesta on hyvin pieni ja sieltä saatavat kustannussäästöt pieniä, jokaisen sektorin on osallistuttava säästötoimiin. Karsikon kirjaston asiakkaista 80% käyttää myös muiden toimipisteiden palveluja. Kysymys kirjastopalveluiden saatavuudesta paikallisille asukkaille koskee siis vain 20% Karsikon kirjaston käyttäjistä, joista merkittävä osa pystyisi siirtyä käyttämään muita kirjastoja. Niinivaaran kirjasto ja kirjastoauto täyttäisi osan tästä vajeesta, palveluja vaille jäisi lähinnä pienimmät lapset joiden vanhemmilla ei ole edellytyksiä käyttää heitä Niinivaaralla tai keskustassa sekä iäkkäämmät vanhukset joille liikkuminen tuottaa vaikeuksia. Luullakseni merkittävä osa käyttäjistä on koulun jälkeen kirjastoon jääviä lapsia, jolloin lakkauttaminen osuisi näiden lasten kannalta ikävään paikkaan.
Karsikon kirjaston lakkauttamisesta saataisiin kirjastotoimelle 70 000 € vuosittaisen säästöt. Vaikka kaupungin budjetissa tämä näyttää pikkurahalle, se on löydettävä jostain. Jos suoraa säästökohdetta kirjastotoimesta ei pystytä esittämään, todennäköisin tapa säästää tuo summa on jättää kaksi tai kolme eläköityvän kirjastotyöntekijän toimea täyttämättä. Työ pystyttäisiin tällöin järjestämään supistamalla pääkirjaston aukioloaikoja, minkä vaikutukset kohdistuisivat huomattavan paljon suurempaan kirjaston käyttäjämäärään kuin Karsikon kirjaston sulkeminen. Itse asiassa on syytä epäillä monen Karsikkolaisen juurikin käyttävän pääkirjastoa toimistotyöajan ulkopuolisina tunteina.
Myös KELPO-opetuksen sijoittaminen on merkittävä ongelma. Koulutustoimi tulee jäämään merkittävästi tuottavuustavoitteestaa sen vuoksi, että kouluverkkoratkaisu viivästyi vuositolkulla ja tehostus jäi suunniteltua pienemmäksi. Suurin pelkoni tässä liittyy siihen, että koulutustoimen näin merkittävä jääminen jälkeen tuottavuustavoitteestaan voisi pahimmillaan johtaa siihen, että säästöt juustohöylätään ryhmäkokoja suurentamalla, oppilashuoltopalveluja alasajamalla tai kaikkein pahimmassa tapauksessa opettajia lomauttamalla.
Parakit ovat kallein tapa järjestää opetustilat ja tuntuu, että kohta koko meidän koulutoimi on siirretty parakkeihin. Jos kirjasto säilytetään, KELPO-opetus menee parakkeihin syksyllä. Toisaalta en ole ihan varma, mitkä kaikki kivet ja kannot on tilojen etsinnässä käännetty. KELPO-opetukselle voisi selvittää pois siirtyvien Karsikon neuvolapalvelujen tiloja tai Nuorisotiloja. Nämä eivät ole vaan ihan suoraan Karsikon koulun yhteydessä, joten ajatus vaatii tutkimista. Ihanteellisinta tietysti olisi, jos tilat voitaisiin rakentaa vaikkapa Nepenmäen koulun yhteyteen, mutta jokin väliaikaisratkaisukin tarvitaan. Vuosittaisten investointien taso koko kaupungilla on 20-30 miljoonaa suurempi kuin käytöstä poistuvien rakennusten ja muun kapitaalin arvo. Tästä johtuen tilinpäätöksessämme ole ylijäämä ei ole oikeasti voittoa ptkällä aikavälillä. Uusrakennettavia tiloja KELPO-opetukselle voi olla vaikea saada mahtumaan investointiohjelmaan.
Kuten sanottua kirjastoilta säästyvä summa olisi tässä melko pienehkö. Karsikon kirjasto on ollut ennenkin lakkautusuhan alla ja vihreiden ryhmä on puolustanut kirjastoa jo kymmenisen vuotta. Tämän historian osalta näen säilyttämisen liittyvän osaltani myös äänestäjiemme "kuluttajansuojaan", eli pysyn ryhmäni linjassa. Arvostuksemme kirjastopalveluita kohtaan on niin suurta, ettei näistä sivistyksellisistä arvoista tule helpolla luopua. Kirjastopalvelut ovat etenkin monille heikko-osaisille syrjäytymistä ehkäisevä ja elämänlaatua parantava tekijä. Yleensä kirjastopalvelujen käyttö kasvaakin laskusuhdanteissa. Asiaan on myös osaltani vaikuttanut huomattavan paljon kuntalaisten aktiivisuus asiassa ja moniin muihin päätöksiin nähden poikkeuksellisen suuren huolestuneisuuden esittäminen.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti